Lomakertomus

On kulunut noin viikko, kun lähdimme Kiuruvedeltä Kaijan ja Leon luota, mutta lämpö, sielunrauha ja onnellisuuden tunne jatkuu. Kiitoksia teille, rakkaat Leo ja Kaija!

Jo monen vuoden aikana emme saaneet vaimon kanssa viettää lomaa kahdestaan. Yllättävää, mutta kuherruskuukaudesta on kulunut jo 30 vuotta. Joka päivä, viikonloput mukaan lukien, herätään aikaisin ja suoraan töihin. Illalla voimia riittää just ja just sänkyyn asti kävelemiseen.

Kesällä mökillä tahti pysyy samana. Harvat lomareissut menevät muiden lomalijoiden ympäröimänä, melu, shoppailu, kietoajelut, aktiviteetit.

Sielu halusi hiljaisuutta, ettei mikään häiritsisi katsoa toista silmiin, ottaa kädestä kiinni..., sanoa helliä sanoja. Näin kävi, meidän suuri kaverijoukko vuokrasi mökin Suomesta. Ja tässä tartuin tilaisuuteen majoittua erilleen viitaten ahtauteen ja meluun. Voimme käydä toistemme luona kylässä, ehdotin.

Koko illan olin etsinyt hotellia läheltä ja löysin hyvän vaihtoehdon rauhallisella paikalla 80 kilometrin etäisyydellä, Kiuruvedeltä.

Hotelli ylitti kaikki odotukset!!! Me vaimoni kanssa jäimme aivan kahdestaan!!! Voitteko kuvitella, koko hotellissa jossa 10 huonetta vain me ja omistajat, joita ei sen kummemmin näkynyt eikä kuulunut. Tämä mini-hotelli on täydellinen paikka niille,

jotka haluaisi olla rauhassa ja hiljaisuudessa ilman mitään huolia. Isäntäväki Kaija ja Leo olivat kuin sukulaiset, heidän vierasvaraisuudella ei ollut rajoja. He olivat kokoajan puuhamassa jotain, mutta minä hetkenä hyvänsä voimme keskeyttää heidän touhunsa.

Jo ensimmäisen keskustelun aikana hävisi kaikki ennakkoluulot ja tuli luottamuksen ja rauhallisuuden tunne. Kaija vei meidät hotelliin, näytti kaikki paikat, pyysi meitä valitsemaan huoneen ja kutsui meidät illalliselle.

Toin auton parkkipaikalle, vein laukut sisälle ja, kun aikaa oli vielä runsaasti, päätimme vaimoni kanssa kiertää alueen lähes täydessä pimeydessä.
Metsä, järvi, täydellinen hiljaisuus.

Kävelet suurten tähtien alla ja kuulet ainoastaan miten lumi narisee kenkien alla. Kävelimme järvenrantaan. Joka puolella jäniksen jälkiä. Rannalla oli sauna. Kävelimme jäälle. Huomasimme pimeyteen katoavan hiihtoladun. Oli niin rauhallista ja saimme iloita kirkkaista tähdistä,

kotimaahan jätetyistä ongelmista, ja siitä, että olen vihdoin ja viimein rakkaan ihmisen kanssa ihan kahdestaan. Hiljaisuus ja rauha. Kun katsoimme rannalle, huomasimme ihanasti pimeydessä valoillaan loistavan kaksikerroksisen mini-hotellimme.

Suuret ikkunat, terassi, lasiovet - valo hehkutti lämpöä ja kodikkuutta.
Tulimme takaisin hotellille, kengät otettiin pois jo heti ulko-ovella ja nousimme omaan huoneeseen. Täällä on täydellinen puhtaus ja lattialämmitys.

Ilmanvaihto on aina päällä, mutta sitä ei edes kuule. Hotellissa ei ristinsieluakaan, vain me. Mentiin illalliselle ja isäntäväki liittyi meidän seuraan.

Me kerrottin mistä tulimme ja mitä haluaisimme nähdä. He vastasivat kysymyksimme, kertoivat Suomesta, omasta elämästään, tarjosivat kiertoajeluja. Keskustelu oli pitkä ja mielenkiintoinen.

Yllättävää, miten kaksi henkilöä voivat ylläpitää näin suurta toimintaa? Leivät, sämpylät ja kakut he paistavat paikan päällä uunissa. Savustavat kaloja, paistavat lihat, keittävät keitot ja puurot. Ja miten herkullisia olivat tuorepakastetut marjat, ja maito...

Kaikki oli paikallista, luomua, meilläpäin jo kauan sitten unohdettua. Kaikki oli sisustettu vastaavaan tyyliin. Suuri, kaksi metriä korkea uuni, vanhat sukset, varmaan yli kolme metriä pitkät pehmeillä siteillä, värttinä, pöydät, tuolit ja penkit.
 

Raikasta pakkasilmaa hengitettyään ja käytyään suihkussa upouduttiin pehmeään vuoteeseen ja hetkessä nukahdettiin. Aikaisin aamulla, ennen auringon nousua, kävelimme pitkin järvenrantaa. Kävi ilmi, että täällä rannalla on joka puolella saunoja,

varastoja kalastustarvikkeineen. Ihmisiä ei ole, eikä aitoja - vain jäniksen jälkiä joka puolella. Yksi hyppäsi piilopaikastaan ja lähti loikkimaan meitä karkuun metsään.

Kävelimme lumisella jäällä aamuaurinkoa kohti. Kauempana pienen saaren takana oli jo aurinko nousemassa ja voimakas roosan värinen valo värjäsi ilman ja lumen ympärillämme. Henkeäsalpaava näky.

Päivällä kun olimme hiihtämässä, nähtiin hevonen valjaissa ja perässä kirkui iloinen lapsi pulkassa. Järven reunaa pitkin on kunnossa pidetty latu. Keskellä järveä on jäärata autoille.

Hiihdettyämme viimeisiin voimiin asti, palasimme hotellille suihkuun ja nukkumaan.

Herättiin vasta illalliselle. Seuraava päivä oli pyhitetty Kiuruveden tutkimiseen. Laskettiin järvelle ja sieltä suksilla kirkkoa kohti. Latu kiersi niemen jossa näimme hevosia.

Sitten menimme jäätyneen laiturin ohi ja tutkittiin ilmoitustaululla olevaa karttaa, johon oli merkitty laiturit, etäisyydet ja syvyydet. Omituista, pieni järvi, pienet veneet, ja kaikki niin vakavasti.

Vastaan tulleet hiihtäjät hymyilivät ja tervehtivät. Noustiin kirkolle. Pieni silta, talot, kaikki näyttää niin pienikokoiselta. Jopa autot jotenkin pieniä, puhtaita, kohteliaita. Rannasta laskeutuu jäätie autoille.

Tälläistä. Kiitos lukemisesta.

Parhain terveisin, Valeri 12.02.09